Vikojen etsintää

Viime viikko oli olevinaan niin tavallinen, että nyt Tikkurilassa sohvalla istuessani jouduin ihan keskittymään ja miettimään, mitä olen tehnyt. Virkistävää tehdä tilinpäätös ja ottaa uusi suunta kompassista, niin kuin kuvainnollisesti.

Joogasin torstaina, sunnuntaina ja tänä aamuna, ja olen ollut hiukan apea harjoituksen jälkeen. En saa mielestäni omaa vajavaisuuttani ja sitä tosiasiaa, että astangan tie on loputon. Ajatus kuulostaa lohduttomalta. Voisin luovuttaa, mutta se ei ole oikea tie.

Katson ihmisiä nykyään eri vinkkelistä ja hämmästyn, jos joku menettää malttinsa. Välillä rauhallinen keskustelu veisi parempaan lopputulokseen kuin ivallinen lause ja äänen korottaminen. Mikä minä tosin olen muiden vikoja nokkimaan, kun itsekin olen ihan samanlainen... Jokaisessa on 51% hyvää ja 49% huonoa.

Kävin äidin kanssa viikonloppuna nukkekotinäyttelyssä Kansallismuseossa ja Stockmannilla katsomassa espressokeittimiä.

Astangajooga

Kirjoitin Facebookin statuspäivitykseen tänään "Elämän ensimmäinen astangaharjoitus ja mikään ei ole enää ennallaan". Kävin viikonloppuna siis joogan alkeiskurssin Lahdessa Kimmo Äyrin opissa. Muistan, kun kesällä K pyysi tekemään kanssaan aurinkotervehdyksiä. Nähtyäni A-sarjan kirkaisin ja kieltäydyin. Kuukausi sitten aloin kuitenkin seurata K:n esimerkkiä tekemällä välillä aurinkotervehdyksiä, ja viimein päädyin kolmepäiväiselle alkeiskurssille.

Astangajooga imaisi minut mukaansa. Lahden astangajoogasalilla on käsinkosketeltavan puhdas ja meditatiivinen ilmapiiri. Olin ihan hurmiossa, kun taivuttelin hengityksen tahdissa. Kohtasin kaikkia ennenkokemattomia tunnetiloja. Perjantai-iltana olin ihan levoton ja varpaat leijuivat ainakin neljä senttimetriä ilmassa. Olo oli kuin joskus keväisin, muutoksen aiheuttamaa kuplintaa, hiukan kolkkoa. Lauantaina minua nauratti! Sunnuntaina yritin käsitellä sitä tosi-asiaa, että aloitin juuri elämänmittaisen matkan. Tämä on loputonta kehittymistä, etsintää, voimistumista ja haparointia, itsensä löytämistä ja kadottamista... Joogin tiessä ei ole voittoa eikä maalia... Eikä nopeaa tietä onneen. Ja minä olen nyt niin onnellinen!

Tutustuin tänään Tapsaan, joka kiinnitti ulkomainoksia Tikkurilan kirjaston edessä. Näin hänet kaukaa ja tunsin tarvetta aloittaa keskustelun. Puhuimme ehkä vartin kaikista asioista; töistä, työn mielekkyydestä, lumisesta talvesta. Tunsin vahvan positiivisen aallon lyhyen kohtaamisen jälkeen

Siirtoja

Eilen K auttoi siirtelemään kalusteita täällä Vantaalla. Onpa viihtyisää, vaikka vanhat kalusteet ovat tallessa. Tein myös loppuun mosaiikkipöydän ja nyt saumattuna se on upea. Tein myös hyvää ruokaa: salaattia ja tomaattitäytteistä tuorejuustoa, ja pääruoaksi mantelijauholla leivitettyä ja voissa paistettua alaskanseitiä, halloumia ja paahdettua paprikaa. Jälkiruoaksi kuivattuja viikunoita. Ja ei viiniä!

Päiväys

Onpa erikoinen päivämäärä, 11.1.11.

Kiitos siitä, että olen tavannut uusia ihmisiä, joiden arvomaailma on erilainen kuin minun. Asenteeni on huomaamatta kyseenalaistettu, valintani asetettu vaakalaudalle. Sunnuntaina T:n luona eräs nainen puhui runsaudesta - siitä, että meillä on paljon rikkauksia ja pääomaa, kunhan ymmärrämme. Maanantaina menin vahingossa ahdistavaan tilaisuuteen, jossa lähes aivopestyt verkostomarkkinoijat yrittivät värvätä minut Amwayn leipiin. Jotta saisin rahaa, jotta tulisin onnelliseksi. Minähän olen jo! Olen onneni kukkuloilla tämän henkisen pääoman ansiosta!

Takana on myös oivalluksien viikonloppu. Pääsin lähemmäs sitä totuutta, että kenenkään onni ei ole riippuvainen toisesta ihmisestä. Törmäsin jälleen takertumisen turmioon. Päästin irti ja seisoin omilla jaloillani itsenäisenä, rohkeana. Rakkaus ei ole omistamista eikä vaatimista, vaan kannustamista ja kumppanuutta, itsenäistä kohti omaa ja yhteistä päämäärää.

Alkutalven pakkasista ei ole tietoakaan, vaan sataa vettä ja lämpötila on +3.

Arkipäivänä

Töissä on hiukan hiljaista ja ehdin käyttää aikaa hyödyksi kirjoittamalla opinnäytetyötä. Tekstiä on koossa noin 24 sivua, eli työ on hyvällä mallilla. Deadline on helmikuun puolivälissä, ja sitten minusta tulee lopulta logistiikkainsinööri.

Tapasin erään tytön ennen joulua, kun olin lenkillä tässä ihan lähellä. Yhteiskunnan tottumuksista ja käyttäytymismalleista huolimatta vaihdoimme puhelinnumeroita siltä seisomalta. Eilen tyttö laittoi tekstarin ja tänään kävimme lenkillä ja Prismassa. Olen sitä mieltä, että jokin toi meidät tarkoituksella yhteen. Tunnin yhdessäolon aikana paljastui monta salaisuutta ja sovimme tapaavamme taas. Hauskaa!

Kävelin työmatkat molempiin suuntiin, tein itsekseni aurinkotervehdykset aamulla ja olen ollut tyytyväinen. Henki on levännyt.

Uusi vuosi

Aloitan varovasti, etten säikäytä itseäni liian mahtipontisella tekstillä. Uusi vuosikin alkoi varovasti, juuri mikään ei muuttunut. Herkuton ja alkoholiton kaksiviikkoinen alkoi toissapäivänä. Sen kunniaksi K rikkoi yhden viinilasin tänä aamuna, vahingossa. Heitti joululahjasinapin Riedelin niskaan ja kuorrutti kellanruskealla keittiöni jo muutenkin rumat kaapinovet.

Ensimmäinen uuden vuosituhannen vuosikymmen on takana, kun päättyi 2010 ja vaihtui vuosi 2011. Tuo kymmenen vuotta toi elämääni paljon uutta ja teki minusta ihmisen, joka olen. Tuona aikana kävin yläasteen, lukion ja ammattikorkeakoulun, opiskelin, sain vakituisen työpaikan ja asuin useassa maassa ulkomailla ja Suomessakin seitsemässä eri osoitteessa. Tuon vuosikymmenen aikana kasvoin 13-vuotiaasta tytöstä 23-vuotiaaksi. Huikeita kokemuksia on takana ja niitä lähden metsästämään myös seuraavalle vuosikymmenelle.

Tein äsken punakaalikookoskeittoa oman reseptin mukaan. Siitä tuli niin hurjan väristä, etten kehtaa näyttää.