Vaihtuva ympäristö ja muutama kirja

Joku harrastaa vuorikiipeilyä ja toinen valitsee purjehduksen. Onkohan ihmisillä yleensä jokin tietty luonnon elementti, joka kiehtoo enemmän kuin toiset? Jotakuta voi rauhoittaa ulapan tuijottelu, mutta minä menen mieluummin metsään. Ehdin asua vajaan vuoden verran Lahdessa Mustankallion hautausmaan liepeillä, ja pienestä metsiköstä sen ympärillä tuli lempipaikkani. Oli mukava seurata lintuja, oravia ja eri kasvien elämää syksystä talveen ja kevääseen. Huhti-toukokuu oli varsinkin ihmeellistä aikaa, kun joka päivä kevät edistyi ja uusia lintuja saapui sirkuttamaan puiden oksille. Välillä vietin aikaa eräällä kivellä istuen ja ihmetellen.

Muutimme keskustasta Lahden satamaan kaksi viikkoa sitten. Ympäristö vaihtui aivan toisenlaiseksi! Onpa jännittävää kävellä aamulla Vesijärven rantaa, haistella vettä ja laivojen tuoksua. Täällä asustaa valkoposkihanhia, lokkeja, tiiroja, sorsia ja rusakoita. Toisaalta vesi hiukan ahdistaa ja tekee levottomaksi - se kun ei oikein koskaan pysähdy. Toisaalta rannoilla näkee ties minkälaista elämää kasveineen ja eläimineen, jota metsässä ei koe. Silti jonain päivänä aion asua jossain, missä tarvittaessa pääsee puun taakse piiloon ja missä metsä suojaa tuulelta.

Luin Tommy Tabermannin ja Jussi T. Kosken kirjan nimeltä Kuinka olla. Kirja koostui lyhyistä aforismeista ja teksteistä, jotka herättivät pohtimaan muun muassa omaa ajankäyttöä, onnellisuutta ja kasvamista. Suosittelen tutustumaan, sillä kirja sopii vaikka kevyeksi iltalukemiseksi. 

Edellisen innoittamana lainasin kirjastosta myös Mihaly Csikszentmihalyin kirjan (joo, tarkistin nimen kirjoitusasun aika monta kertaa!) nimeltä Flow - Elämän virta. Alaotsikossa lukee "tutkimuksia onnesta, siitä kun kaikki sujuu". Kirja käsittelee keinoja, joilla ihmiset kykenevät muuttamaan pitkästyttävän ja tarkoituksettoman elämänsä sellaiseksi, joka on täynnä iloa. Hyppäsin kirjassa suoraan sivulle 238 ja aiheeseen Yksinolon ja seuran ristiriita. Kappale on avannut silmäni sille, mitä todella tarkoittaa olla kyvykäs olemaan yksin. Suosittelen lukemaan, sillä huomasin että yksinolo on muutakin kuin vain sitä, että osaa uppoutua omiin ajatuksiinsa. Palaan kirjan alkuun vielä, mutta epäjärjestelmällinen lukeminen ja elämä yleensä on välillä opettavaisempaa :)

Aurinkoista elokuuta!

Täydellinen nainen

Minkälainen on täydellinen elämä? Siihen sisältyy muun muassa onnellinen lapsuus, turvallinen koti, älykkyys, kauneus, sosiaaliset lahjat, menestyminen työssä, ystäviä, puoliso, lapsia, hyvä toimeentulo, unelmat ja niiden toteutuminen, terveys, pitkä ikä ja kuolema ilman kärsimystä. Jokainen meistä tahtoo näitä asioita, jokainen meistä tavoittelee täydellistä elämää. Keinot ovat erilaisia, mutta yhteistä kaikille on pyrkimys ja ajatus elämästä, jollainen olisi täydellistä ja onnellista.

Kilpailu alkoi muutaman vuoden ikäisenä päiväkodissa, jolloin tahdoin hienoimman naamiaisasun ja pääosan joulunäytelmässä. Pyrkimykset jatkuivat koulussa, kun arvosanoja jaettiin. Tunsin olevani jonkin arvoinen, kun todistuksessa luki 10. Olin ahkera, koska se on sosiaalisesti hyväksytty tapa saada muilta ihailua. Täydelliseen elämään kuului ulkonäkö, joka nousi tärkeimmäksi panostuksen kohteeksi teini-iässä. Ulkonäköön panostin paitsi kampaajalla, meikeillä, vaatteilla, myös solvaamalla muiden ulkoista olemusta ja vertailemalla. Kehokeskeisyys kasvoi niin pitkälle, että pakotin itseni lenkille ja kuritin itseäni fyysisesti, jotta näyttäisin kelvolliselta. Rahaa ja aikaa valui hiekan lailla sormien välistä hukkaan. Hakeuduin kouluun, jonka uskoin olevan avain taloudelliseen toimeentuloon ja arvostettuun ammattiin. Uskoin, että onnellisuus on täydellisemmäksi tulemista.

Olen luonut ympärilleni mielikuvien verkoston, jossa olen toimeentuleva, ystävällinen, luotettava, merkittävä läheisille ja työkavereille... Korostan itseäni, tarpeellisuuttani, omia taitojani ja yleensä sitä, että olen muita parempi. Mutta tämän hyväntahtoisen kuoren alla on ylimielisyys ja pakko tavoitella täydellisyyttä. Olen tullut sokeaksi sille, mikä on täydellisyyttä!

Otsikon kanssa samannimistä Colette Dowlingin kirjaa luen parhaillaan. Ostin sen 10 sentillä kierrätyskeskuksesta, mikä todistaa jälleen kierrätyksen kannattavuuden... Kannattaa tutustua, jos tahtoo tietää menestymisen hinnan ja sen, mihin riittämättömyyden pelko voi ajaa.

Terveisiä Espanjasta

Kolme edellistä yötä olen viettänyt Espanjan kaakkoisrannikolla Orihuela Costalla. Tulin ystäväni kanssa lomailemaan viikoksi ja asumme isäni omistamassa talossa. Rantaan on kivenheitto ja lähimpään kaupunkiin, Torreviejaan, viisi kilometriä. Tänään paistoi aurinko täydeltä terältä ja makasin koko päivän rannalla. Luin melkein yhtä päätä Paulo Coelhon Alkemistin, jonka luin ensimmäisen kerran monta vuotta sitten. Kirja aukesi toisella lukemalla uudella tavalla. O Alquimista on niin täynnä elämänviisauksia, että yksi lukeminen ihmiselämän aikana ei riitä. Kuka tahansa voi lukea kirjan kerran, mutta ymmärtää totuuksista vain murto-osan. Se kai johtuu siitä, että asioita on helpompi oivaltaa vasta sitten, kun opit on itse kokenut. Englantilainen, alkemiaa opiskeleva matkakumppani, joka taivaltaa Santiagon kanssa autiomaan halki, on hyvä esimerkki siitä, ettei kirjoista opi elämää vaan tarkkailemalla ympäristöään.

Alkemistin yksi opetuksista on seurata ennusmerkkejä. Samasta aiheesta olen lukenut muitakin kirjoja, kuten vaikkapa aiemmin mainitun Yhdeksän oivalluksen tien. En muista, missä vaiheessa elämääni hoksasin ennusmerkkien olemassaolon, mutta niiden näkeminen palauttaa elämään nykyhetkessä. Jos ymmärtää, että kohtaa tietyt ihmiset tarkoituksella ja löytää itsensä tietyistä paikoista jostain tietystä syystä, myös epäonnea ja vastoinkäymisiä on helpompi sietää. Merkkien huomaaminen palauttaa tähän hetkeen, auttaa seuraamaan omaa tehtäväänsä ja muistuttaa siitä, että kaiken tarkoitus on opettaa ja kasvattaa. Viisaus vie lähemmäs ihmisen alkuperää, Maailman Sielua, kuten Alkemistissa tuota nimitettiin. Maailman Sielu voi olla nimeltään maailmankaikkeus, ylempi minä, korkea voima tai mikä tahansa. Kyse on kuitenkin samasta voimasta, joka ylläpitää elämää ja antaa kaikelle tarkoituksen.

Tällä hetkellä olen hiukan pökerryksissäni auringossa loikoilusta ja liian vähästä juomisesta. Kylmä suihku hiukan auttoi, mutta auringonpistos tekee tuloaan. Makaan sohvalla ja voin pahoin...

Ei niin montaa oivallusta

Sain viime viikolla luettua James Redfieldin Yhdeksän oivalluksen tien, jota kirjoitin lukeneeni. Kirja oli kovin antoisa ja vastasi moniin kysymyksiin, joita en osannut edes kysyä.

Yksi parhaista oivalluksista on se, että ihmiset kilpailevat keskenään energiasta ja turvautuvat erilaisiin rooleihin saadakseen toisiltaan energiaa. Esimerkiksi käy vaikka jokin erimielisyys, jossa ihminen yrittää joko pelotella tai vaatia tai vähätellä toista, jotta oma olo olisi parempi. Jos ihmiset käyttävät toista välineenä voidakseen itse paremmin, syntyy energian epätasapainoa ja huonoa oloa. Sen sijaan pitäisi keskittyä saamaan energiaa ylhäältä, korkeammalta minältä. Tällaista epätasapainoa esiintyy niin kauan, kunnes ihmiset ymmärtävät energian merkityksen. Sitä on saatava maailmankaikkeudelta.

Toinen oivallus, joka on jatkoa edelliseen, liittyy parisuhteeseen. Se koskee riippuvuutta. Kun ihmiset rakastuvat, he antavat toisilleen energiaa alitajuisesti. Kumpikin tuntee olonsa keveäksi ja hyväksi. Mutta valitettavasti osapuolet alkavat odottaa, että tämä tunne tulee toiselta osapuolelta, jolloin irrottaudutaan maailmankaikkeuden energiasta ja alkavat elää toistensa energian varassa. Aletaan odottaa, että energia virtaisi toisesta itsellemme, ja aletaan hallita ja pakottaa toista, ja syntyy valtataisteluita. Pitäisi kyetä tuntemaan itsensä kokonaiseksi ilman toista, kyetä tuntemaan rakkautta maailmaa kohtaan ja tuntea itsensä kokonaiseksi ilman toistakin. Ja jos omistushalua esiintyy, on repäistävä itsensä irti ja keskitettävä energiavirta ylöspäin…

Kirja herätti myös pohtimaan intuitiota ja sen löytämistä. Jos mielii elää intuition johdattamana, on pysähdyttävä. On keskityttävä energiaan, joka virtaa maailmankaikkeudessa ja otettava siitä kiinni. On mietittävä, mikä on OMA tehtävä tässä elämässä. Ei sitä, mikä olisi jonkun muun tehtävä tai mikä hyödyttäisi jotakuta toista. Ja sitten on esitettävä kysymykset, jotka ovat tällä hetkellä mielessä. Kun tietää kysymyksensä, on alettava etsiä merkkejä. Ne eivät ole välttämättä selkeitä, mutta jo pelkästään toistuva tahaton ajatus jostain ihmisestä, paikasta tai esineestä on merkki. Ajatukset eivät tule aina mieleen vain sattumalta, vaan niillä on usein tarkoitus. Miksi ajattelen esimerkiksi taulun maalausta vähän väliä, mutta en ole maalannut kuitenkaan? Tai miksi mieleeni tulee joku henkilö, josta en ole kuullut aikoihin. Ehkä olisi syytä soittaa ja kysyä? Ehkä tällä henkilöllä on jokin neuvo, joka vie eteenpäin kohti OMAA elämäntehtävää. Kuulostaa itsekkäältä, mutta jos antaa energian virrata vapaasti ja vilpittömästi, toinenkin hyötyy kohtaamisesta omassa tehtävässään. Ja taas uudestaan on keskityttävä ja pysähdyttävä ja tarkkailtava, minkälaisia asioita päivittäin tulee vastaan ja kysyttävä itseltä, onko niistä jotain hyötyä omien kysymysten selvittämiseen…