Sain viime viikolla luettua James Redfieldin Yhdeksän oivalluksen tien, jota kirjoitin lukeneeni. Kirja oli kovin antoisa ja vastasi moniin kysymyksiin, joita en osannut edes kysyä.
Yksi parhaista oivalluksista on se, että ihmiset kilpailevat keskenään energiasta ja turvautuvat erilaisiin rooleihin saadakseen toisiltaan energiaa. Esimerkiksi käy vaikka jokin erimielisyys, jossa ihminen yrittää joko pelotella tai vaatia tai vähätellä toista, jotta oma olo olisi parempi. Jos ihmiset käyttävät toista välineenä voidakseen itse paremmin, syntyy energian epätasapainoa ja huonoa oloa. Sen sijaan pitäisi keskittyä saamaan energiaa ylhäältä, korkeammalta minältä. Tällaista epätasapainoa esiintyy niin kauan, kunnes ihmiset ymmärtävät energian merkityksen. Sitä on saatava maailmankaikkeudelta.
Toinen oivallus, joka on jatkoa edelliseen, liittyy parisuhteeseen. Se koskee riippuvuutta. Kun ihmiset rakastuvat, he antavat toisilleen energiaa alitajuisesti. Kumpikin tuntee olonsa keveäksi ja hyväksi. Mutta valitettavasti osapuolet alkavat odottaa, että tämä tunne tulee toiselta osapuolelta, jolloin irrottaudutaan maailmankaikkeuden energiasta ja alkavat elää toistensa energian varassa. Aletaan odottaa, että energia virtaisi toisesta itsellemme, ja aletaan hallita ja pakottaa toista, ja syntyy valtataisteluita. Pitäisi kyetä tuntemaan itsensä kokonaiseksi ilman toista, kyetä tuntemaan rakkautta maailmaa kohtaan ja tuntea itsensä kokonaiseksi ilman toistakin. Ja jos omistushalua esiintyy, on repäistävä itsensä irti ja keskitettävä energiavirta ylöspäin…
Kirja herätti myös pohtimaan intuitiota ja sen löytämistä. Jos mielii elää intuition johdattamana, on pysähdyttävä. On keskityttävä energiaan, joka virtaa maailmankaikkeudessa ja otettava siitä kiinni. On mietittävä, mikä on OMA tehtävä tässä elämässä. Ei sitä, mikä olisi jonkun muun tehtävä tai mikä hyödyttäisi jotakuta toista. Ja sitten on esitettävä kysymykset, jotka ovat tällä hetkellä mielessä. Kun tietää kysymyksensä, on alettava etsiä merkkejä. Ne eivät ole välttämättä selkeitä, mutta jo pelkästään toistuva tahaton ajatus jostain ihmisestä, paikasta tai esineestä on merkki. Ajatukset eivät tule aina mieleen vain sattumalta, vaan niillä on usein tarkoitus. Miksi ajattelen esimerkiksi taulun maalausta vähän väliä, mutta en ole maalannut kuitenkaan? Tai miksi mieleeni tulee joku henkilö, josta en ole kuullut aikoihin. Ehkä olisi syytä soittaa ja kysyä? Ehkä tällä henkilöllä on jokin neuvo, joka vie eteenpäin kohti OMAA elämäntehtävää. Kuulostaa itsekkäältä, mutta jos antaa energian virrata vapaasti ja vilpittömästi, toinenkin hyötyy kohtaamisesta omassa tehtävässään. Ja taas uudestaan on keskityttävä ja pysähdyttävä ja tarkkailtava, minkälaisia asioita päivittäin tulee vastaan ja kysyttävä itseltä, onko niistä jotain hyötyä omien kysymysten selvittämiseen…
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti