Vedestä

Säästän vettä parhaani mukaan. Sammutan suihkun, kun levitän sampoota hiuksiin ja suljen hanan siksi aikaa, kun laitan hammastahnaa harjaan. Jos kuvittelee, ettei yhden ihmisen vedenkäytöllä pienessä kotitaloudessa ole merkitystä, on väärässä. Pienistä puroista syntyy suuri virta, eikä tämä ole pelkkä klisee. Entäpä jos vesituhlarin lapsesta tulee paperitehtaan johtaja? Varhain saatua mallia jatkaa todennäköisesti myös aikuisena. Jos sammuttaa suihkun, se vaikuttaa yhden elämän aikana paljon ja todennäköisesti opittuna tapana myös seuraavissa...

Hiiltyneet sormet

Eilen seitsemän tuntia, tänään kuusi.
Katselin, piirsin, siristelin, piirsin, tuijotin, tarkensin, piirsin, piirsin, piirsin, piirsin, piirsin, piirsin, piirsin...

Siis olen piirtänyt kaksi viime päivää. Olen elänyt hetkessä, kynän piirto kerrallaan. Tein yhden siirron ja toisen, korjasin uudella viivalla, etenin varmasti ja sitten varovaisesti. Tätä haluan tehdä :)

Paikka.

Keskeneräinen, allekirjoitettu kuitenkin. Eihän periaatteessa kukaan tai mikään ole koskaan valmis.

Ajatuksia joogasta 2

Viikonlopun harjoittelun jälkeen oikea polvi oli kipeä. Kipeä. KIPEÄ. Kävellessä ei satu, mutta kiertyessä vihlaisee. Vihlaisu ei kuulosta kovin vakavalta, jos kuvittelee mielessään vaikkapa vihlaisua vatsassa tai käsivarressa tai hampaassa. Polvessa vihlaisu toisensa perään huolestuttaa...

Menin aamuharjoitukseen eilen, kaksi yötä levänneenä, eikä harjoituksesta tullut mitään. Taivuin notkeasti kuin harava, polvi tuntui taipuvan enemmän sivusuunnassa kuin normaalia rataansa. Jokaisen asennon tein helpotettuna ja lopetin istumasarjan kolmanteen liikkeeseen, kun en saannut jalkaa puolilootukseen.

Tämä tapahtui asentoharjoittelussa, mutta onko tässä kaikki? Tähän asti olen keskittynyt asentojen tekemiseen, pinnistelyyn ja ponnisteluun, vääntänyt hiukan enemmän kuin edellisellä kerralla. Patanjalin Yoga Sutrassa sanotaan heti alkuun, että joogan tarkoitus on mielen liikkeiden vähentäminen, Yogas citta-vritti-nirodhah. Asentojen väkinäisellä tekemisellä ja eteenpäin pyrkimisellä ei taida tähän päästä... Aloitan asentoharjoittelun aivan alusta, uudella asenteella... Ja teen ehkäpä kolme asentoa ja lopun ajasta käytän hengittämiseen.

Ajatuksia joogasta

Vietin viikonlopun Stefan Engströmin joogaretriitillä Hangon saaristossa. Sää oli ennustuksista huolimatta mitä hienoin - syksyä ilmassa, mutta aurinko sinnitteli pilviä vastaan. Metsässä törmäsi  muutamaan sieneen ja sellaisiin kukkiin, joita en muista Hämeessä nähneeni. Rantakallio oli kauniin raidallinen.

Asentojen harjoittelu ei suju kivuttomasti, vaan olen ilmeisesti jumpannut liian kovasti ja vääntänyt oikeaa polvea liikaa. Toisena päivänä harjoittelu jäi kesken enkä yrittänyt enää jalkoja lootusasentoon. Tavallaan olin pettynyt, mutta oikeastaan kiitollinen siitä oivalluksesta, että elämän ei tarvitse olla jatkuvaa pyrkimistä eteenpäin. Halusin uskoa, että ihminen kehittyy jatkuvasti, mutta välillä on oikeus levätä ja hellittää yrittämistä. Totesin myös sen, että mikäli kykenee elämään tässä hetkessä, joogaharjoittelu tehdään vain sitä hetkeä varten. En tee joogaa siksi, että taipuisin jonain tulevaisuuden hetkenä johonkin tiettyyn asentoon. Samoin en myöskään tee elämässäni joitain asioita vain tulevaisuuden menestyksen ja autuuden vuoksi. En tee hiki hatussa töitä, jotta joskus omistaisin kalliin talon kauniissa paikassa. Elän tässä hetkessä onnellisena siitä mitä on.

Motiivit ja velvollisuudet

Minulla on hyviä uutisia! Lahden kansanopiston kuvataidelinja kutsuu noin kahden viikon päästä ja saan tilaisuuden tutustua itseeni taiteen keinoin. Pidän yhdeksän kuukauden tauon päivätyöstä ja mietin elämäni suuntaa. Paluu opiskelijaksi näin pian uudestaan ei lannista vaan tuntuu siltä, että palaan minuuteeni. En aio pyrkiä nykyisellä uralla eteenpäin uran vuoksi, vaan aion etsiä todellisen mielenkiinnon kohteeni. Sitä paitsi päätös luopua vakituisesta työpaikasta ei ole enää nykyään uutinen, koska niin moni valitsee downshiftingin ja hyppää pois oravanpyörästä.

Aloin päätöksen myötä pohtia, mitä ovat todelliset velvollisuudet. Nimesin velvollisuudet kolmeen luokkaan: todelliset velvollisuudet, sisäistetyt velvollisuudet ja vapaaehtoiset velvollisuudet.

Todellisia velvollisuuksia on lopulta melko vähän. Niitä ovat vaikkapa lain noudattaminen, peruskoulun käyminen, verojen maksaminen, hädässä olevan auttaminen ja vaikka osoitteenmuutoksen tekeminen maistraattiin ja postiin. Vanhemmilla on velvollisuus huolehtia lapsistaan ja taata heille turvallinen elämä, koti ja ruoka, mutta katsoisin, että täysi-ikäisellä ja terveellä ihmisellä on velvollisuus elättää itsensä.

Vapaaehtoisia velvollisuuksia ovat ihmisen sitoomuksiin liittyviä velvollisuuksia. Jos esimerkiksi opiskelee, on velvollinen käymään oppitunneilla, tekemään läksyt ja osallistumaan kokeisiin. Tai jos on luvannut käydä ostamassa perheelle lauantai-illaksi ruokaa, on ilman muita perusteluita velvollinen menemään ostoksille. Nämä ovat vapaaehtoisesti valittuja ja sovittuja, mutta velvoittavia asioita.

Viimeiseksi pohdin sisäistettyjä velvollisuuksia, koska se on mielenkiintoinen ja mielipiteitä jakava ryhmä ihmisten päähänpinttymiä. Sisäisiä velvollisuuksia ei voi rajata selkeästi ja ne riippuvat ihmisten arvomaailmasta ja motiiveista. Minä päätin kyseenalaistaa kaikki sisäistetyt velvollisuudet juuri nyt... Ja mielestäni jokaisen muunkin ihmisen olisi syytä kysyä, minkälaisia velvollisuuksia on asettanut itselleen. Voi pohtia, missä vaiheessa elämäänsä on kyseisen velvollisuuden sisäistänyt ja mikä siihen motivoi edelleen. Tärkeä kysymys on se, kuka velvollisuuden on asettanut ja onko tämä taho - tai auktoriteetti tai mielipidevaikuttaja tai mikä tahansa - oikeutettu tai riittävä tai vain henkilökohtaiseen arvomaailmaan sopiva määräämään siitä, mikä on oikein ja välttämätöntä. Esimerkiksi näitä voi pohtia: Olenko velvollinen osoittamaan taitojani muille? Pitääkö minun edetä uralla, koska se on yleisesti kunnioitettua? Pitääkö minun aina mennä ylöspäin ja kohti haastavampaa? Olenko velvollinen seuraamaan mediaa ja lukemaan uutisia? Olenko velvollinen ylläpitämään joitain ihmissuhteita?

Sisäistetyt velvollisuudet eivät ole lainkaan vähempiarvoisia verrattuna muihin. Niiden olemassaoloa on kuitenkin pohdittava, koska jossain vaiheessa niistä tulee rutiineja, sitten välttämättömyyksiä ja kenties jopa ihmisen vapaata tahtoa rajoittavia sääntöjä. Oman tahdon ja intuition kuuntelu on vaikeaa, jos korvan juuressa istuu naistenlehtien, raamatun, peruskoulun opettajan, ravitsemusterapeuttien ja puolison sääntökokoelmat.

Kalassa

Olin eilen nauttimassa vapaasta kesäpäivästä vesillä. Suistoisessa järvessä näin kolme kalastajaa veneineen. Veneet muistuttivat pitkulaisia ponttoneja ilman reunoja, ja kussakin oli kolme erilaista pyyntivälinettä. Menin yhden miehen seuraksi veneeseen ja hän esitteli minulle kalastusvälineitä. Veneen perällä oli tavallinen virveli ja keskivaiheilla oli trooli, jonka pystyi käsivoimin nostamaan ylös. Keulassa oli suuri ennennäkemätön kalastusväline, joka koostui kolmesta takilasta, jotka painoivat siimat ja syötit lähemmäs pohjaa. Mies esitteli vuoronperään välineitään ja kertoili juttuja. Yhtäkkiä trooliin tarttui valtava, yli metrin mittainen hauki! Se oli paksuudeltaan aikuisen ihmisen reiden kokoinen. Kalastaja nosti hauen ylös ja se jäi makaamaan velttona pontonille. Samassa takilaan tarttui myös valtava kala, jota en tuntenut! Sekin nostettiin pontonin kannelle.

Tulimme lähelle rantakaislikkoa ja päätin mennä uimaan. Näin ruovikossa suuren kalan selkäevää ja otsaa. Laskeuduin pontonilta kalan luokse ja se tuli lähemmäs! Kala muistutti ahventa, mutta oli kooltaan varmaankin metrin mittainen ja 30 senttiä leveä. Se tuli ihan viereeni ja painoi limaisen poskensa minun poskeani vasten. Sitten se avasi nyrkin kokoisen suunsa niin ammolleen, että suupielien nahkat venyivät rustoisten huulten avautuessa. Se moiskautti suuren märän suukon suoraan minun poskelleni. Sitten uni päättyi :)

Täydellinen nainen

Minkälainen on täydellinen elämä? Siihen sisältyy muun muassa onnellinen lapsuus, turvallinen koti, älykkyys, kauneus, sosiaaliset lahjat, menestyminen työssä, ystäviä, puoliso, lapsia, hyvä toimeentulo, unelmat ja niiden toteutuminen, terveys, pitkä ikä ja kuolema ilman kärsimystä. Jokainen meistä tahtoo näitä asioita, jokainen meistä tavoittelee täydellistä elämää. Keinot ovat erilaisia, mutta yhteistä kaikille on pyrkimys ja ajatus elämästä, jollainen olisi täydellistä ja onnellista.

Kilpailu alkoi muutaman vuoden ikäisenä päiväkodissa, jolloin tahdoin hienoimman naamiaisasun ja pääosan joulunäytelmässä. Pyrkimykset jatkuivat koulussa, kun arvosanoja jaettiin. Tunsin olevani jonkin arvoinen, kun todistuksessa luki 10. Olin ahkera, koska se on sosiaalisesti hyväksytty tapa saada muilta ihailua. Täydelliseen elämään kuului ulkonäkö, joka nousi tärkeimmäksi panostuksen kohteeksi teini-iässä. Ulkonäköön panostin paitsi kampaajalla, meikeillä, vaatteilla, myös solvaamalla muiden ulkoista olemusta ja vertailemalla. Kehokeskeisyys kasvoi niin pitkälle, että pakotin itseni lenkille ja kuritin itseäni fyysisesti, jotta näyttäisin kelvolliselta. Rahaa ja aikaa valui hiekan lailla sormien välistä hukkaan. Hakeuduin kouluun, jonka uskoin olevan avain taloudelliseen toimeentuloon ja arvostettuun ammattiin. Uskoin, että onnellisuus on täydellisemmäksi tulemista.

Olen luonut ympärilleni mielikuvien verkoston, jossa olen toimeentuleva, ystävällinen, luotettava, merkittävä läheisille ja työkavereille... Korostan itseäni, tarpeellisuuttani, omia taitojani ja yleensä sitä, että olen muita parempi. Mutta tämän hyväntahtoisen kuoren alla on ylimielisyys ja pakko tavoitella täydellisyyttä. Olen tullut sokeaksi sille, mikä on täydellisyyttä!

Otsikon kanssa samannimistä Colette Dowlingin kirjaa luen parhaillaan. Ostin sen 10 sentillä kierrätyskeskuksesta, mikä todistaa jälleen kierrätyksen kannattavuuden... Kannattaa tutustua, jos tahtoo tietää menestymisen hinnan ja sen, mihin riittämättömyyden pelko voi ajaa.