Harjoittelen

Artellissa muiden taiteilijoiden keskellä, keskeneräisen maalauksen äärellä heräilee kysymyksiä:

Miksi minä en ole jo valmis taiteilija?
Miksi tämä ei näytä siltä, kuin kuvittelin?

Vastaan kumpaankin kysymykseen nyt kirjallisesti ja parhaani mukaan, että voin johonkin tukeutua, kun epätoivo iskee.

Vastaus  numero 1: Tähän asti olen tarttunut jokaiseen työhön sillä periaatteella, että siitä tulee hieno ja ylistetty taideteos, jonka joku haluaa ostaa ja kehystää ja ripustaa olohuoneen seinälle. Huh, onpa häpeällistä myöntää. Samalla tavoin harjoittelen joogaa niin kuin olisin jo täysin ammattilainen ja kaiken oivaltanut. Tästä lähtien yritän myöntää keskeneräisyyden ja sen, että olen vasta harjoittelemassa. En saa koskaan sanoa olevani valmis, se ei ole tarpeen. Valmiilla ei ole tarvetta kehittyä, valmius on kaiken loppu.

Vastaus numero 2: Edelliseen liittyen, en tästä lähtien enää "tee taideteoksia". Silja Rantanen on ollut hiljattain mediassa esillä, kun hänen näyttelynsä on tulossa Sara Hildenin museoon Tampereelle. Hän sanoi lyhyesti, että taiteen tehtävä on toimia vastavoimana. Tätä merkitystä vasten sotii kaupalliset tarpeet, liiketoiminta, taiteesta saatava tuotto. Olen asettanut itselleni tavoitteen tehdä tietynlainen maalaus, mutta taitaa olla niin, että ilman ennakko-odotuksia lopputulos on usein toivottua parempi. Tästä lähtien en päätä, miltä teos näyttää lopuksi, vaan suunnittelen valmiiksi aiheen. Loput saa tulla tekemisen myötä.

Paluu Artelliin... yritän välttää yliyrittämistä, vähentää vaatimuksia. Ja harjoittelen.