Kuka olet?

Hiljattain virisi keskustelu ihmisen kehityksestä ja siitä, milloin ihmisellä on todenmukainen ja realistinen kuva itsestä. Minkä ikäisenä, minkälaisessa tilanteessa tiedät ja tunnet itsesi ja omat rajoitteesi ja mahdollisuutesi perin pohjaisesti? Mistä tiedät, mikä on sinulle parasta?

Kuulin, että 16-vuotiaana ihmisen käsitys itsestä on epärealistisin elämän aikana. Tämä lienee keskiarvo, mutta teini-ikäisenä uskomukset omista kyvyistä tai omista heikkouksista ovat varmaan äärimmillään. Peili ei kerro totuutta eikä kukaan lähimmäisistä ihmisistäkään tunnu puhuvan totta - paitsi ehkä joku satunnainen tietäjä, joka väittää, että suoristusraudalla käsitellyt hiukset on kaikista seksikkäimmät tai että veden juominen aamulla klo 8 parantaa mahdollisuutta elää pitkään.

Tunnetko sitä itsesi? Helpoin vastaus on kyllä. Sitten sinun ei tarvitse lukea pidemmälle.

Luultavasti jokaisella ihmisellä on ollut tai on edelleen epärealistisia käsityksiä omasta ulkonäöstään. Jokainen on varmasti pohtinyt jonkin ruumiinosan näköä tai kokoa tai väriä tai pituutta tai mitä tahansa ominaisuutta: liian iso nenä, väärän väriset hiukset ja liian paksut polvet. Jos näistä pääsee yli, voi alkaa uskoa ulkonäköä koskeviin rajoitteisiin. "En minä, kun minulla on niin jäykkä selkä." tai "En takuulla ylty, kun olen näin lyhyt." tai "En tule, kun näytän tältä."

Epärealistisia käsityksiä liittyy myös terveyteen. Jollekulle ainut terveellinen ruokavalio on vaikkapa raakaruoka, joka sisältää vain raakoja vihanneksia ja hedelmiä ja pähkinöitä. Ellei tätä ruokavaliota noudata, hän sairastuu tai alkaa voida huonosti tai masentuu tai kuolee tai jotain muuta kammottavaa. Tai joku väittää, ettei voi syödä sokeria tai pullaa, koska se on niin epäterveellistä. Sitten hän miettii asiaa tuntitolkulla kahvitauon jälkeen ja vielä seuraava päivänäkin, eikä pohdinnan vuoksi muista onnitella ystäväänsä nimipäivänä eikä kastella kukkia eikä käydä katsomassa vanhaa isoäitiä. (Ja isoäiti sitä paitsi tarjoaisi pullaa...)

Kolmas osa-alue, jossa ihmisellä voi olla epätodenmukainen käsitys, on oma osaaminen ja omat kyvyt. Kuinka moni jättää yrittämättä uutta harrastusta tai lautapeliä tai ajoreittiä Mikkeliin, kun pelkää epäonnistuvansa ja eksyvänsä ja väsyvänsä? Toki rajoitteita on uusien harrastusten aloittamiselle tai työpaikan vaihtamiselle. Meillä on myös lähes rajattomat mahdollisuudet ryhtyä mihin tahansa, mikäli haluamme.

Mietitään... Tämä ei ole helppoa, mutta aloitan näistä:

- Minulla ei ole vielä ryppyjä.

- Istun 30 minuuttia tekemättä yhtään mitään

- Maalaan myös akvarelliväreillä, vaikka ne ovat vaikeita

- Menen kauppaan tuulipuvussa

- Menen kauppaan kumisaappaissa

- Meneen kouluun tuulipuvussa ja kumisaappaissa

- Yltyn, jos otan tuolin

Entä sinä?

Harjoittelen

Artellissa muiden taiteilijoiden keskellä, keskeneräisen maalauksen äärellä heräilee kysymyksiä:

Miksi minä en ole jo valmis taiteilija?
Miksi tämä ei näytä siltä, kuin kuvittelin?

Vastaan kumpaankin kysymykseen nyt kirjallisesti ja parhaani mukaan, että voin johonkin tukeutua, kun epätoivo iskee.

Vastaus  numero 1: Tähän asti olen tarttunut jokaiseen työhön sillä periaatteella, että siitä tulee hieno ja ylistetty taideteos, jonka joku haluaa ostaa ja kehystää ja ripustaa olohuoneen seinälle. Huh, onpa häpeällistä myöntää. Samalla tavoin harjoittelen joogaa niin kuin olisin jo täysin ammattilainen ja kaiken oivaltanut. Tästä lähtien yritän myöntää keskeneräisyyden ja sen, että olen vasta harjoittelemassa. En saa koskaan sanoa olevani valmis, se ei ole tarpeen. Valmiilla ei ole tarvetta kehittyä, valmius on kaiken loppu.

Vastaus numero 2: Edelliseen liittyen, en tästä lähtien enää "tee taideteoksia". Silja Rantanen on ollut hiljattain mediassa esillä, kun hänen näyttelynsä on tulossa Sara Hildenin museoon Tampereelle. Hän sanoi lyhyesti, että taiteen tehtävä on toimia vastavoimana. Tätä merkitystä vasten sotii kaupalliset tarpeet, liiketoiminta, taiteesta saatava tuotto. Olen asettanut itselleni tavoitteen tehdä tietynlainen maalaus, mutta taitaa olla niin, että ilman ennakko-odotuksia lopputulos on usein toivottua parempi. Tästä lähtien en päätä, miltä teos näyttää lopuksi, vaan suunnittelen valmiiksi aiheen. Loput saa tulla tekemisen myötä.

Paluu Artelliin... yritän välttää yliyrittämistä, vähentää vaatimuksia. Ja harjoittelen.

Vedestä

Säästän vettä parhaani mukaan. Sammutan suihkun, kun levitän sampoota hiuksiin ja suljen hanan siksi aikaa, kun laitan hammastahnaa harjaan. Jos kuvittelee, ettei yhden ihmisen vedenkäytöllä pienessä kotitaloudessa ole merkitystä, on väärässä. Pienistä puroista syntyy suuri virta, eikä tämä ole pelkkä klisee. Entäpä jos vesituhlarin lapsesta tulee paperitehtaan johtaja? Varhain saatua mallia jatkaa todennäköisesti myös aikuisena. Jos sammuttaa suihkun, se vaikuttaa yhden elämän aikana paljon ja todennäköisesti opittuna tapana myös seuraavissa...

Hiiltyneet sormet

Eilen seitsemän tuntia, tänään kuusi.
Katselin, piirsin, siristelin, piirsin, tuijotin, tarkensin, piirsin, piirsin, piirsin, piirsin, piirsin, piirsin, piirsin...

Siis olen piirtänyt kaksi viime päivää. Olen elänyt hetkessä, kynän piirto kerrallaan. Tein yhden siirron ja toisen, korjasin uudella viivalla, etenin varmasti ja sitten varovaisesti. Tätä haluan tehdä :)

Paikka.

Keskeneräinen, allekirjoitettu kuitenkin. Eihän periaatteessa kukaan tai mikään ole koskaan valmis.

Ajatuksia joogasta 2

Viikonlopun harjoittelun jälkeen oikea polvi oli kipeä. Kipeä. KIPEÄ. Kävellessä ei satu, mutta kiertyessä vihlaisee. Vihlaisu ei kuulosta kovin vakavalta, jos kuvittelee mielessään vaikkapa vihlaisua vatsassa tai käsivarressa tai hampaassa. Polvessa vihlaisu toisensa perään huolestuttaa...

Menin aamuharjoitukseen eilen, kaksi yötä levänneenä, eikä harjoituksesta tullut mitään. Taivuin notkeasti kuin harava, polvi tuntui taipuvan enemmän sivusuunnassa kuin normaalia rataansa. Jokaisen asennon tein helpotettuna ja lopetin istumasarjan kolmanteen liikkeeseen, kun en saannut jalkaa puolilootukseen.

Tämä tapahtui asentoharjoittelussa, mutta onko tässä kaikki? Tähän asti olen keskittynyt asentojen tekemiseen, pinnistelyyn ja ponnisteluun, vääntänyt hiukan enemmän kuin edellisellä kerralla. Patanjalin Yoga Sutrassa sanotaan heti alkuun, että joogan tarkoitus on mielen liikkeiden vähentäminen, Yogas citta-vritti-nirodhah. Asentojen väkinäisellä tekemisellä ja eteenpäin pyrkimisellä ei taida tähän päästä... Aloitan asentoharjoittelun aivan alusta, uudella asenteella... Ja teen ehkäpä kolme asentoa ja lopun ajasta käytän hengittämiseen.

Ajatuksia joogasta

Vietin viikonlopun Stefan Engströmin joogaretriitillä Hangon saaristossa. Sää oli ennustuksista huolimatta mitä hienoin - syksyä ilmassa, mutta aurinko sinnitteli pilviä vastaan. Metsässä törmäsi  muutamaan sieneen ja sellaisiin kukkiin, joita en muista Hämeessä nähneeni. Rantakallio oli kauniin raidallinen.

Asentojen harjoittelu ei suju kivuttomasti, vaan olen ilmeisesti jumpannut liian kovasti ja vääntänyt oikeaa polvea liikaa. Toisena päivänä harjoittelu jäi kesken enkä yrittänyt enää jalkoja lootusasentoon. Tavallaan olin pettynyt, mutta oikeastaan kiitollinen siitä oivalluksesta, että elämän ei tarvitse olla jatkuvaa pyrkimistä eteenpäin. Halusin uskoa, että ihminen kehittyy jatkuvasti, mutta välillä on oikeus levätä ja hellittää yrittämistä. Totesin myös sen, että mikäli kykenee elämään tässä hetkessä, joogaharjoittelu tehdään vain sitä hetkeä varten. En tee joogaa siksi, että taipuisin jonain tulevaisuuden hetkenä johonkin tiettyyn asentoon. Samoin en myöskään tee elämässäni joitain asioita vain tulevaisuuden menestyksen ja autuuden vuoksi. En tee hiki hatussa töitä, jotta joskus omistaisin kalliin talon kauniissa paikassa. Elän tässä hetkessä onnellisena siitä mitä on.

Motiivit ja velvollisuudet

Minulla on hyviä uutisia! Lahden kansanopiston kuvataidelinja kutsuu noin kahden viikon päästä ja saan tilaisuuden tutustua itseeni taiteen keinoin. Pidän yhdeksän kuukauden tauon päivätyöstä ja mietin elämäni suuntaa. Paluu opiskelijaksi näin pian uudestaan ei lannista vaan tuntuu siltä, että palaan minuuteeni. En aio pyrkiä nykyisellä uralla eteenpäin uran vuoksi, vaan aion etsiä todellisen mielenkiinnon kohteeni. Sitä paitsi päätös luopua vakituisesta työpaikasta ei ole enää nykyään uutinen, koska niin moni valitsee downshiftingin ja hyppää pois oravanpyörästä.

Aloin päätöksen myötä pohtia, mitä ovat todelliset velvollisuudet. Nimesin velvollisuudet kolmeen luokkaan: todelliset velvollisuudet, sisäistetyt velvollisuudet ja vapaaehtoiset velvollisuudet.

Todellisia velvollisuuksia on lopulta melko vähän. Niitä ovat vaikkapa lain noudattaminen, peruskoulun käyminen, verojen maksaminen, hädässä olevan auttaminen ja vaikka osoitteenmuutoksen tekeminen maistraattiin ja postiin. Vanhemmilla on velvollisuus huolehtia lapsistaan ja taata heille turvallinen elämä, koti ja ruoka, mutta katsoisin, että täysi-ikäisellä ja terveellä ihmisellä on velvollisuus elättää itsensä.

Vapaaehtoisia velvollisuuksia ovat ihmisen sitoomuksiin liittyviä velvollisuuksia. Jos esimerkiksi opiskelee, on velvollinen käymään oppitunneilla, tekemään läksyt ja osallistumaan kokeisiin. Tai jos on luvannut käydä ostamassa perheelle lauantai-illaksi ruokaa, on ilman muita perusteluita velvollinen menemään ostoksille. Nämä ovat vapaaehtoisesti valittuja ja sovittuja, mutta velvoittavia asioita.

Viimeiseksi pohdin sisäistettyjä velvollisuuksia, koska se on mielenkiintoinen ja mielipiteitä jakava ryhmä ihmisten päähänpinttymiä. Sisäisiä velvollisuuksia ei voi rajata selkeästi ja ne riippuvat ihmisten arvomaailmasta ja motiiveista. Minä päätin kyseenalaistaa kaikki sisäistetyt velvollisuudet juuri nyt... Ja mielestäni jokaisen muunkin ihmisen olisi syytä kysyä, minkälaisia velvollisuuksia on asettanut itselleen. Voi pohtia, missä vaiheessa elämäänsä on kyseisen velvollisuuden sisäistänyt ja mikä siihen motivoi edelleen. Tärkeä kysymys on se, kuka velvollisuuden on asettanut ja onko tämä taho - tai auktoriteetti tai mielipidevaikuttaja tai mikä tahansa - oikeutettu tai riittävä tai vain henkilökohtaiseen arvomaailmaan sopiva määräämään siitä, mikä on oikein ja välttämätöntä. Esimerkiksi näitä voi pohtia: Olenko velvollinen osoittamaan taitojani muille? Pitääkö minun edetä uralla, koska se on yleisesti kunnioitettua? Pitääkö minun aina mennä ylöspäin ja kohti haastavampaa? Olenko velvollinen seuraamaan mediaa ja lukemaan uutisia? Olenko velvollinen ylläpitämään joitain ihmissuhteita?

Sisäistetyt velvollisuudet eivät ole lainkaan vähempiarvoisia verrattuna muihin. Niiden olemassaoloa on kuitenkin pohdittava, koska jossain vaiheessa niistä tulee rutiineja, sitten välttämättömyyksiä ja kenties jopa ihmisen vapaata tahtoa rajoittavia sääntöjä. Oman tahdon ja intuition kuuntelu on vaikeaa, jos korvan juuressa istuu naistenlehtien, raamatun, peruskoulun opettajan, ravitsemusterapeuttien ja puolison sääntökokoelmat.